sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Keittiöstä

Stadshem.se- sivusto on yksi suosikeistani. Kaikki kuvat ja lähes kaikki asunnot ovat täydellisiä.. Vaikea olla pitämättä, mutta erittäin vaikea on karsia omia lemppareita. Asunnot ovat erittäin stailattuja, tarkoituksena kun on myydä näitä koteja. Mutta sehän ei haittaa, päinvastoin. On ihana katsoa kuvia, joissa silmä pelkästään lepää. Toisaalta, rosoisuutta kaipaan myös, mutta annettakoon se anteeksi, inspiraatiota näistä kuvista nimittäin saa rutkasti.


Tulevassa kodissamme on käytännössä kaksi isoa huonetta, keittiö ja olohuone. Olohuoneen perällä on iso alkovi, mistä teemme sitten makuusopen. 

Keittiö on ihana. Se on iso ja valoisa. Vähän kuin näissä kuvissa. Keittiön kaapistot sijoittuvat juuri samalla tavalla tälle pidemmälle yhdelle seinälle, ja ruokapöydälle jää tilaa sitten ikkunan eteen tai vastakkaiselle seinälle. Lattia ei ole näiden huoneiden tapaan valkoinen, mutta uuden kotimme (tammi)parketti on oikein ihana asia. Ja itse tykkään siitä, ettei ihan kaikki ole valkoista. 


Keittiön kaapistot ovat asunossa valkoiset, mutta puisin yksityiskohdin. 

Pieni pyöreä pöytä olisi ihana, mutta ei niin käytännöllinen. Ja meillä on jo pöytä tiedossa, ja sillä on tunnearvoa. 

Keittiöön en ehkä halua verhoja, haluaisin pitää sen aika siistinä ja yksinkertaisena, mutta saas nähdä. Ja onhan tuolla toisella asukkalla myös mielipiteensä sanottavana! ;)


Tällaista. Ihanaa sunnuntai-aamupäivää teille kaikille! Mä avaan pääsykoekirjan, mitäköhän siitäkin tulee. Toivottavasti opiskelupaikka, mutta ainakin kokemus. Nykyään kun tuntuu niin vaikealta päästä minnekään sisään ilman niitä valmennuskursseja ja muita poppakonsteja. Ensi vuonna sitten sellaiselle. Ja tosiaan, VAKAVA- kokeeseen tässä luetaan.

Mitä piditte näistä kuvista? Liian valkoista vai aivan ihanan raikasta? Kuvia klikkaamalla pääsette stadshemin sivuille. :-)

Ps. Aurinko tuli juuri esiin pilven takaa!

2 kommenttia:

  1. Minä pidin kuvista. Raikasta ja ilmavaa. Tsemppiä luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista
  2. :) samoilla linjoilla siis mennään. ja kiitos paljon!

    VastaaPoista

Kiitos! :)