keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kukkuu ja Kors

Yleensä blogeista tykätään lukea positiivisista jutuista. Mutta nyt mulla ei taida olla mitään positiivista kerrotavaa, eikä kyllä negatiivistakaan. Uuvuttaa vaan, sillä nukuin pommiin, juna oli myöhässä, juoksin töihin (ehdin!), juokseminen alkoi yskittää (eli olen tulossa kipeäksi), koomailin töissä 8 tuntia ja sitten vielä pianotunnille. Väsymykseen ja kankeuteen vaikuttaa toki eilinen konsertti orkesterimme kanssa. Meillä on ollut lukuisia monen monen tunnin treenejä viime aikoina ja tämä treeniputki huipentui nyt maanantaina ja tiistaina, onnistuneesti! Eilisen vikan konsertin jälkeen yleisö nousi seisomaan ja huusi "Bravo!" Se jos mikä oli huikeeta. Vaikka klassisen musiikin maine on tylsä, se ei sitä todellakaan ole, huhhuh. Pitääpä joskus linkittää tänne pari tapausta.


Ja nyt toiseen asiaan.. nimittäin siihen minkä ajattelin ostaa itselleni joululahjaksi...
En jotenkin osaa himoita kallista laukkua puhtaalla omatunnolla. Tuntuu jotenkin syntiseltä havitella jotain kallista ja ihanaa. No, mulla on stockalle lahjakortti ja sit jos ne joulun kupongit tulisivat.. Katsotaan.

 Mitä te tykkäätte Korsin Hamiltonista? :) Tätä pienempää Satchel- mallista en ole kovinkaan paljon bongaillut, enemmän sitä isompaa. Rakastan tämän laukun pientä rock- vibaa, hopeisia yksityiskohtia sekä selkeää mallia, ja no tietty sitä mustaa nahkaa.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Jouluikkuna

 Katsokaa mitä löysin Anttilasta! Ihan paras ja kaunein jouluvaloverho. Nyt olen valmis jouluun. 
Tip tap tip tap!


Nyt odottelen vielä stockan joulun ajan kantisseteleitä, niin pääsen ehkä shoppailemaan itselleni yhden joululahjan ;) Kävin sitä tänään hypistelemässä, siellä se oleili laukkuosastolla.. 

Vähän Iittalaa

Iittalan Outletissa bongasin jotain ihanaa: 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

10 kysymystä

Moikka tyypit! Kiitos kommenteista Naked Truth- postaukseen ja onpahan teitä tullut muutama lisääkin! :) 


Hihii, sain haasteen Laske taivaan värit- blogista. En tiedä saanko näin toimia, mutta teenpäs haasteesta vain osan. Pipo pisti mulle kymmenen kysymystä ja tässäpä ne vastausten kera:


1. Mikä on hienoin auto?
Sellainen joka kulkee ja kuluttaa vähän ;) mutta on Audit hienoja.

2. Lemppari vuodenaika?
Mun kuuluisi sanoa että sydäntalvi, sillä tammikuun lapsi mä ooon. Mutta, ihana ja kaihoisa loppukesä vie voiton. Anteeksi tammikuu.

3.Unelmien työpaikka?
Tää on vaikee, saanko vastata kahteen? Joku lehtitalo, jossa toimisin luovana johtajana ja kuvaajana. Olisin ehkä perustanut kyseisen lehden ja määräisin sitä koskevista visuaalisista ja sisällöllisistä asioista.
Ja sitten toisena vastauksena, lava. Esiintyisin musiikilla, laulaisin kevyttä ja soittaisin viulua edelleen. Olisin siis menestyvässä bändissä ja kamariorkesterissa. Sanoittaisin kappaleita ja osaisin soittaa hyvin myös pianoa. 



4. Kivoin kauppa? 
No tietty ruokakauppa. Mutta jos tällä meinataan muuta kuin ruokakauppaa, sanotaan että vaatekauppa tai vanhojen huonekalujen kauppa (eksyin kerran sellaiseen jossain keskustan liepeillä, se sijaitsi sisäpihalla ja vähän maan alla. Oli sairaan hienoja huonekaluja ja astioita, se paikka oli ihan uskomaton). Ja jos kysytään että mikä on kivoin vaatekauppa, niin en osaa vastata! Niin ja Rajala on myös kiva sekä tietty F-musiikki, Stockmannia rakastan.

5. Kihara vai suora tukka?
Kihara! Absolutely. Mut ei sellanen afro, eikä kreppi, vaan hienostunut laineikas ja pöyheä.

6. Shortsit vai hame? 
Hame, tottakai. En tykkää shortseista juurikaan. Hameet on kivoja, mutta mekot parhaita.


7. Viimeisin elokuva? 
8. Oliko kiva?
Suomalainen Varasto. Äiti kävi vuokraamassa sen ja pidettiin "tyttöjen ilta" kun oli muuten niin tylsää. Leffa oli alussa tosi tylsä, junttimainen sekä liian kärjistetty. Loppua kohti se kuitenkin parani, ja elokuvasta jäikin ihan kiva mieli.

9. Paras karkki?
Salmiakki, koska se nostaa verenpainetta. Mutta maultaan suklaa ja tällä hetkellä varsinkin joulusuklaa. Tulisikohan hyvää jos pistäisin sitä brownietaikinaan? 

10. Tällä hetkellä eniten ärsyttää? 
Marraskuu. Vihaan tätä pimeyttä, vaikka onkin katulamput. On ollut nyt tavallista vaikeampi sopeutua iltapäivää ennen koittavaan yöhön. Kaipaan jo lunta. 


Ja mitä tulee näihin kuviin, niiden pointtina on normaalia tummempi silmämeikkini, 
viimeksi kun mentiin ilman. (Näköjään luomiväriä eksynyt ranteeseenikin)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Olispa aina valoa

Mä oon jo yhtä joulumieltä. Oon ostellu muutamat lahjat, koristellut jouluvaloilla ja suunnitellut kaikkia leipomisia. Pukille en ole vielä ehtinyt kirjoitella.


Yhtenä päivänä kaupungissa oli huima sää, melkein silmiä sattui mutta se tuntui ihanalta. Nyt kaipaan valoa niin paljon..

torstai 22. marraskuuta 2012

Naked Truth

Mäkin kun muut. Tämä Veeran aloittama tempaus on saanut vaikka kuinka monen bloggaajan mukaansa, ja hyvä niin! Olen ihan fiiliksistä siitä, että niin moni on innostunut pistämään itsestään nettiin täysin meikittömiä kuvia. Vaikkei asia itsessään kuulosta kovin kummoiselta, on se silti mielestäni rohkea juttu. 

Elämme nimittäin meikkien keskellä. Kemikaaleja pukkaa joka tuutista ulos ja meidän alkaa olla vaikea näyttäytyä ihan ilman meikkiä tai muuta ehostusta. Olemme myös menneet meikkejäkin pidemmälle, sillä tekoripset, pigmentoinnit, hiustenpidennykset jne alkavat olla arkipäiväämme.

Ja nyt munkin vuoro. Menin Naked Truth- kuvieni kanssa astetta pidemmälle, sillä hengailin koko eilisen päivänkin täysin meikittä. Käytiin äitini kanssa Arabiassa tutustumassa seutuun, ja piipahdinpa myös Heltecin ja Taikin auloissa. Iittalan Outlet oli ihana ja juotiin kahvit paikallisessa taidetarvikekaupassa. 


Olen aika usein, varsinkin vapaapäivinä lähes ilman silmämeikkiä. Peitevoidetta käytän taas lähes päivittäin, sen takia että silmänaluseni ovat joskus hyvinkin tummat, ja sivulla poskessani on jonkinlainen verenpurkauma (punainen piste joka ei lähde pois, eikä kyllä näissä kuvissa oikeastaan näykään, kun olen ottanut kuvat edestä..)

Ja faktahan on se, että mun iho on aika sileä ja finnitön. Mä kuitenkin punastun tosi helposti, vaikkei aihetta olisikaan, ihan pienikin liikunta, jännä tilanne, yllättävä tilanne, kuumuus, ulkoilma tai kiire saa kasvoni joskus hehkumaan ihan ruusunpunaisina (yritin käyttää kaunista termiä haha)

Toisaalta tuo on aika pikkujuttu, mutta ajoittain se häiritsee. En kuitenkaan koe tarvitsevani maailman peittävintä meikkivoidetta, enkä sudi poskiani täyteen peiteainetta.


Perusjuttu on se, että mullekin tulee finnejä jos stressaan ja syön huonosti..

Huuleni rohtuvat varsinkin talvisaikaan helposti ja mulla on pienempänä todettu atooppinen iho. Olen myös vähän herkkä kemikaaleille, ja siksi suosinkin varsinkin voiteissa ihan vaan apteekin tuotteita. Biotherm on myös yksi lempparimerkki, mutta eilenkin rasvasin kuivat kinttuni sekä kasvoni taas ihan apteekin ApoBasella. Ja muistkaa, että rasvoja kantsii aina välillä vaihtaa, sillä iho tottuu niihin, eikä enää perjaatteessa reagoi siihen tuttuun tuotteeseen. Yleensä vaihtelenkin muutamien apteekin rasvojen välillä, ja hyvin on pärjätty! :)


Tästä Naked Truth- postauksestani ei tullut kovin syvällistä ja analysoivaa, mutta toivon että saitte tästä jotakin irti. Kysykää kaikkea esim. ihonhoitoon tai muuhun liittyvään ihmeessä ja heti, pyrin vastailemaan parhaani mukaan. Linkkailkaa mulle myös omia Naked Truth- postauksianne, olisi tosi kiva. :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pipo laventelia

 Elämässä ei ehdi mitään jos soittaa viulua, ainakaan tällä hetkellä. Asiaan toki vaikuttaa se, että on töitäkin ja suunnaton stressi opiskelupaikan löytämisestä. Huomenna täys työpäivä, jonka jälkeen 4 tuntia orkesterissa istumista. Orkesteri vie paljon aikaa, mutta onneksi se myös palkitsee. Tämä alkuvalitus sen takia, että haluan perustella itselleni ja ehkä teillekin, miksi olen ollut huono tämän blogin kanssa. En tykkää syyttää ajanpuutteetta, mutta tällä hetkellä se on ainoa kunnollinen syy postaamattomuuteeni. Käväsin töissä nopeaa tänään ja viereisestä Lindexistä nappasin mukaani angorasekoitteisen rakkausvärisen myssyn, oi oi. 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Nautin sun seurasta

No nyt tuli vähän tolkkua elämään kun sain poikaystävän tänne vapauteen taas viikonlopuksi. On se jännä, miten toisen ihmisen näkeminen voi tehdä hyvää, ihan tiiättekö vaan kuulumisten vaihto kasvotusten ja yhdessä hiljaa datailu! :D Juodaan vihreää teetä ja molemmilla on omat koneet tässä, meillä on katsokaas lanit, no ei. 

Elämään kuuluu vielä sitä kaamosvalia, mutta myös jo joulun odotusta ja kivoja hankintoja, rakkautta ja raitiovaunuja.

torstai 15. marraskuuta 2012

Blogitunnustus




Tunnustuksen säännöt:


1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, 
vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat 
lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Kiitos Sallalle tunnustuksesta! :)

Tunnustus lähtee seuraaville:
♥ 

Argh talvi

Nyt mulla on meneillään suuri kiukunhetki kaamosta kohtaan. Mä en jaksa että on näin hiton pimeä, enkä jaksa että iho kuivuu ja tulee sisällä sähkövalon ja lämmitysten keskellä ihan ärsyyntynyt ja pöhnänen olo. En jaksa sitäkään että väsyttää koko ajan vaikka nukun kunnolla, ja että kahvikaan ei auta. Ehkä kunnon pakkanen auttaisi, ehkä lumi, mutta varmasti kevät. Nyt on vain sinniteltävä, ja onneksi joulu on ihana! Tähän postaukseen tuli liian monta ja- sanaa ja ehkä kadun tätä pöhköä turhautumistekstiä myöhemmin. 


Onko teihin vielä iskenyt kaamos?

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Konkurssi ja kauneutta

Hemmetti. Ostettiin tässä syksyllä lennot Chicagoon ja meidän pitäisi lentää SAS:lla. Olette saattaneet huomata viime päivien talousuutisista että SAS on menossa konkurssiin, ellei jotain ihmeellistä tapahdu... Tällä hetkellä yhtiö yrittää säästää työntekijöiden oloja huonontamalla, eli palkkoja laskemalla ja lomia lyhentämällä, mutta mikäli työntekijät eivät tähän suostu, 
lienee edessä iso klunk.. konkurssi? 

Mä toivon hartaasti, ettei ne mun 600€ hautaudu jonnekin SAS:n konkurssipesään, vaan että saisin ne takaisin kokonaan tai edes osana. Ei nimittäin olisi yhtään kiva menettää tuollainen määrä rahaa, varsinkin kun olen itse tehnyt töitä tuon eteen. En halua edes ajatella, kuinka monta työtuntia Espritissä olen tuon summan edestä rehkinyt. Mutta, positiivista on se, että SAS on vielä pystyssä! Ehkei konkurssia tulekaan ja me päästään keväällä kullan kanssa onnellisesti Chicagoon. :) 

Huvittavaa on se, että poikaystävä olisi halunnut lentää puolalaisella lentoyhtiöllä (oli edullinen vaihtoehto), mutta minä turvallisuutta ja luotettavuutta hakevana en tähän suostunut. No, löydettiin lopulta nuo SAS:n lennot ja oltiin superiloisia molemmat. No, mites nyt suu pannaan? Niinpä. Olisi se puolalainen meidät kiltisti perille vienyt.


Asiasta kauniisiin juttuihin! Vietin eilen illalla yksin haikeata laatuaikaa. Pääsin töistä kasin maissa ja tuli kova ikävä poikaystävää. Tyyppi kun on vielä  tammikuuhun siellä intissä, eikä olla viime aikoina mitenkään liikaa nähty. Vaikka tammikuu on kohta, tunsin itseni illalla ihan lohduttomaksi. Ruokakaupassa käynti piristi mieltä, sillä löysin ihanimmat neilikat ikinä! Kelatkaa että Mannerheimintien Alepasta voi löytyä jotain tuollaista. Yleensä siellä on ihan nuhjusia tummanpunaisia ruusuja. Halloweenina oli jotain oranssia ja kurpitsaa kimpussa. Nyt joulun lähestyessä ollaan näköjään satsattu noihin kukkiinkin. En voinut olla ostamatta, vaikka olisihan sen 5,50 voinut järkevämminkin käyttää, mutta mihin muka, lehteen, karkkiin tai kahviin? Ajattelin myös että jos nyt ostan nuo neilikat, olen antanut kiitoksen kaupalle ihanien kukkien ottamisesta myyntiin. 


Ja jotta olisin piristynyt vielä enemmän, mussutin Saarioisten kerroskiisselin, kuten aina. Vihreää minttuteetä ja blogeja loppuillan ratoksi. 


Meille tuli töihin myyntiin ihania nahkaisia kännykän suojia ja lompakoita. Oikeaa nahkaa + 20€
 ei ollut paha kombo, ja Lumiani sai mukavan kaverin talveksi. Raukka on joutunut hengailemaan taskussa avainten ja bussikortin kanssa ihan ilman suojaa.. 

Silmiäni hiveli myös samaa sarjaa oleva lompakko klik

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Hyvää Isänpäivää

Leivoin isälleni kakun ja ostin pienen lahjan. Tykkään aina muistaa läheisiäni ja väkerrellä jotain söpöä ja ilahduttavaa. Ihanaa on vapaa sunnuntai, herkkuaamiainen Isänpäivän johdosta 
ja poikaystävä lomilla.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Mä kiharsin tukan kiireessä ja aloin laulaa

Hei rakkaat

Mä tykkään vielä pommittaa teitä keikkaan liittyvillä kuvilla, nyt kuitenkin vaan asun ja kukkien merkeissä. Vieraiden lähdettyä jäättin Idan kanssa roudailemaan, kuvailemaan ja hengailemaan. Ehkä vähän haikeina ja väsyneinä mutta ennenkaikkea onnellisina. 



Mun mekko oli Vilasta, ja tykkään siitä tosi super paljon. Kokeilin jalkaan pikkukorkkareita, mutta tuli sellanen ylipyntätty olo ja tunsin itseni vähäpukeiseksi. :D Saappaat sai olon paremmaksi ja puetummaksi haha. (Nyt kuvia katsoessani ne pikkukengät olis näyttänyt kyllä ihan hyvältä, mutta meni jo!) 

Ovipuhelimen ensimmäinen keikka!

Ei vitsi miten on hyvä fiilis! Eilisestä jäi ihana kutkutus päälle, saatiin paljon virtaa esiintymisestä ja katsomaan tulleista ihmisistä. Koska keikka oli meille bändinä ensimmäinen, oltiin ihan hepuleissa ennen lavalle menoa. Mutta luulen että se oli vaan hyvä, adrealiini ei tee koskaan pahaa ennen esitystä. Mulle on tullut aika hyvä esiintymisrutiini viuluharrastukseni ansiosta, enkä ole koskaan pelännyt musiikin kanssa esiintymistä. Tytöillä sama, uskoisin. Luokassa puhuminen tai kaveriporukassa sosiaalisena oleminen ovatkin olleet sitten ihan eri juttuja. 


Ollaan tultu tyttöjen kanssa ihmeen hyvin toimeen viime ajat stressin ja kiireen keskellä. Ollaan treenattu biisejä melkeen yöhön ja välillä ajauduttu niihin hepuleihin. Meillä oli ja on ihan sikahauskaa, vaikkei sitä näistä kuvista huomaakaan!? Ihmeen vakavalta menolta näyttää. Kerran vitsailtiin yhdestä meidän vähän vanhemmasta kuvasta että meillä on molli-ilmeet.



Täytyy eläytyä


Ovipuhelin


Kaikki noi tuli kattoo meitä!!


Rakastan musiikkia tosi paljon. 

Iso kiitos kuvista Noora ja Sara <3