perjantai 29. marraskuuta 2013

Ihana viikonloppu

Lähden huomenna työporukan kanssa Tallinnaan viettämään viikonloppua! Olemme vuokranneet asunnon ja tiedossa on hyvää ruokaa ja juomaa, joulutori, kauppoja ja yhdessäoloa. Kuulostaa ihanalta ja toivottavasti reissusta tulee onnistunut. Palaillaan! <3

tiistai 26. marraskuuta 2013

Rennompaa meininkiä

Voi näitä sähkövalon kellastamia kuvia! Musta on tullut tosi itsekriittinen blogin kuvien suhteen. Joko sävyt on pielessä, naama pielessä, tukka huonosti tai asettelu vinksin vonksin. Mutta sellaista se on, todellisuus. Jatkossa haluan julkaista niitä "epäonnistuneitakin" kuvia, kirjoittaa tänne useammin ja ottaa tämän touhun vähän kevyemmin. ;)

Seuraava kuvasarja uuden ja edullisen muotihuivin vuoksi! 



 Huivi 14,90€ H&M

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lauantai-ilta herkkujen parissa

Kotona kipeenä köllötellessäni on kiva palata edes ajatuksen tasolla viime lauantain herkulliseen illallispöytään venäläisessä Saslik-ravintolassa. Tuolla jos missä itsensä ähkyyn syöminen on erittäin helppoa, oli nimittäin sen verran yltäkylläinen meininki. Emme ottaneet jokaiselle edes omaa annosta ja silti ruokaa jäi vähän yli. Liha oli hyvää, lisukkeet olivat hyviä, kastikkeet ja muut sörsselit mitä maittavimpia. Nam! Kuvat puhukoot puolestaan, minä jään nuolemaan huuliani ja sulattaman pakastesosekeittoa.




Oletteko muuten käyneet Kappelissa iltasalla? Niiin kaunista! Join glögiä, nautin seurasta ja katselin kauneutta: kattoa, kristallikruunuja ja valoja..  


Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella ei ole kovin monta räkänokkaa, ei ole kivaa nimittäin. Niiisk..

maanantai 11. marraskuuta 2013

Nyt on marraskuu ja minusta näkee sen

Hei toverit, laitoin jouluvalot ikkunaan! Vielä ei ole marraskuun puoliväli, mutta mitäs pienistä! Itse keksimiäni sääntöjä voin sitäpaitsi vähän soveltaa.. :)


Kaivoin vanhan Canonin kamerani naftaliinista ja se tuntuu käteen niin rakkaalta ja kevyeltä. Uuden kameran laatu on ihana, mutta jotenkin Canonin nappulat sopivat kätösiini edelleenkin paremmin. 


Ostin Espritistä kashmirneuleen, enkä ole koskaan pukenut päälleni mitään yhtä ihanan tuntuista. Se on ohut, mutta niin suloisen lämmin ja pehmeä, etten taida enää koko talvena mitään muuta päälleni pistääkään. Otan joku päivä parempia kuvia tästä päivänvalossa ja kunnon asun kanssa!


Neule päälläni ja villasukat jalassani hippailen hakemaan kupin kuumaa.. Täällä kivitalossa alkaa olla aika viileät oltavat! Ihanaa alkuviikkoa teille rakkaille. :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Jos aikaa olisi tuhlattavaksi, käyttäisin vapaa-ajan hauskasti

Muistan miten lukioaikana tein läksyt ehkä tunnissa tai peräti alle sen, nyt paiskin musiikinteorian tehtäviä hiki hatussa ja tunti ei enää riitä yhtään mihinkään! Olen nyt pistänyt hiukan vakavamman vaihteen päälle näiden musiikkijuttujen parissa. Haluan jonain päivänä vielä kouluun ja tällä hetkellä oikealta suunnalta tuntuu musiikkiala. Olen käynyt mielessäni niin monta uravaihtoehtoa läpi, etten enää jaksa. Ehkei kannata etsiä itseään jostain aivan vieraasta paikasta, vaan keskittyä siihen mitä on aina tehnyt, millainen on aina ollut.


En tiedä kuinka järkevää on hakeutua taidealalle,  sillä eihän musiikin parissa esim. työllistyminen ole mikään satavarma juttu, mutta missäpä se olisi? Kyllä sitä sitten jotain keksii, jos niin onnellisesti kävisi että peräti alalle valmistuisi! Mutta katsotaan nyt. Teorian opinnot kun mulle eivät ole mikään helpoin nakki, toivon kuitenkin että kova työ palkitaan ja kyllähän tässä hitaasti opitaan!


Nämä kuvat antavat myös viime aikojen blogihiljaisuudelle yhden syyn. Nyt on vaan pakko uurastaa. 

Marraskuun kunniaksi olen juonut joka päivä glögiä, ja niin aion jatkaakin! Ainakin näiden teoriatehtävien kaveriksi glögi kelpaa paremmin kuin hyvin.. :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Halloween!

Huhuuu! Onpas ollut kummituksia ja konnia kerrakseen. Aina illemmalla kun olen ovesta ulos astunut, on pari noitaa ja muuta kummajaista vastaan kävellyt. Eilen päätimme Halloween juhlinnat poikaystävän kanssa Navy Jerrysissä istuen, mutta sitä ennen juhlittiin tyttöjen kanssa oikein kunnolla Halloweenia! Oltiin vähän tylsiä eikä pukeuduttu mitenkään ihmeellisesti, mutta Idalla oli sentään peruukki! Minä olin ostanut Glitteristä pinkin hiuslisäkkeen ja se heilui ponnarissani tuona iltana, tylsää joo, mutta ei sitä aina jaksa! Uspenskin katedraalin kainalossa heiluen, laivassa laulaen ja musiikkia kuunnellen aika kului kuin siivillä. 

Illan aikana kuvia tuli ikuistettua lähinnä ratikassa istuessamme.. :)


En kestä miten upea Idan peruukki oli!


 Millainen Halloween teillä oli, vai oliko ollenkaan? :)