perjantai 31. elokuuta 2012

Me ämmät liikenteessä

Kluuvin ylimmässä kerroksessa oli eilen upea valo. Kävimme Minjan kanssa siellä syömässä ja huomattiin valotuksen olevan ihan täydellinen kuvaamiseen. Käykää Kluuvissa, vaikka kuvaamassa, se oli ihan tyhjä eilen! 


Miten ihanat hiukset on Minjalla


Ja törkeen kiva reppu

maanantai 27. elokuuta 2012

Syysneuleita

Tovin tapeltuani poikaystävän pc:n kanssa, sainpas ladattua kuvat tänne oikeankokoisina!

Olen alkanut hivuttautua syksyyn pukeutumiseni suhteen. Muutama neulekin on jo hankittu. Eilen mulla oli jalassa bootsitkin, vaikka oli kesäinen päivä. Ja jos ulkona olisi vielä +20, mieli alkaa olla syyskussa. Asiaan vaikuttaa sekin, että meille töihin on kaikki syyskamppeet tulleet jo viikkoja sitten. Himoitsenkin päivittäin niitä uusia, pehmeitä ja syksyn värisiä neuleita ja muita syysjuttuja. Eilen tuli parit ihanat nilkkuritkin.. 

Syksyn ostoslistalla on vaikka mitä. Kengistä sormikkaisiin ja pipoon. Niitä en vielä haali itselleni, odottelen seuraavaa palkkapäivää ja sitä, että ne kunnolla rantautuvat kauppoihin.




EDIT// Hyi hitsi kuinka keltasilta nämä kuvat nyt omalla koneellani näyttävätkään..

perjantai 24. elokuuta 2012

Block

Olen ihastunut tähän Simon Legaldin suunnittelemaan Block- tarjoiluvaunuun. Se on valmistettu teräksestä ja saarnista. Pyörät tekevät siitä monikäyttöisen. Itse ajattelin että Block voisi olla passeli yöpöydäksi. Kauniina kevätaamuna siihen voisi kattaa aamiaisenkin ja syödä sen suoraan sängystä. Hintaa Finnish Design Shopissa tälle on kertynyt 220€, hmm. 


EDIT// Block- vaunu on ihan tämän vuoden tuotantoa! Luulin vuosikymmeniä vanhaksi. Varma designklassikko, sanoisin :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Illanvietto

Voihan kökkö! Kuvasin hetki sitten alla olevan kuvan kopion järkkärillä. Arvatkaa olinko jättänyt kameran johdon ja muistikortin lukijan muualle.. Siispä kännykuva kelvatkoon.

Uusi Costume kökötti Alepan hyllyllä, ja mukaanhan se oli napattava! Itseasiassa olenkin odottanut tämän lehden ensi-ilmestymistä jo tovin. Nyt ruokaa ja muotia, miten ihana yhdistelmä tälle illalle.

tiistai 21. elokuuta 2012

Vika Flow- aiheinen postaus

Vielä vähän Flowta, arkistoon jääneet asukuvat:


Zaran alesta ostetusta jakusta on tullut ihan lemppari. Hiukan Chanel- henkeä, rento malli, mutta jotain erikoista = Rakkautta!


Kiitos Idalle kuvista ja seurasta <3

maanantai 20. elokuuta 2012

Muutaman euron silmänilo

Viime viikon iloni maksoi 3€, sillä ostin kotiini yhden krysanteemivarren lähikukkakaupasta. Vein sen sitten myöhemmin mökille tuliaisiksi, ja nyt minun täytynee ostaa uusi. Krysanteemi on ihana maljakkokukka, sillä yhdessä varressa voi olla lähes kymmenkunta kukkaa. Se on yksittäiseksi kukkakaupan kukaksi myös mielestän tosi edullinen! Parin viikon ilosta voin helposti pulittaa sen 3€.

Sain yo- lahjaksi Sadultani kastehelmi- tuikun. Kyllä se niin vain on, että hyvät ystävät osaavat antaa hyviä lahjoja. Kiitos Satu!

torstai 16. elokuuta 2012

Hit or miss

Tarvitsen uudet silmälasit. Specsaversilta bongasin nämä Karen Millen- kakkulat. En osaa sanoa, kannattaako noin kissamaiset lasit hankkia. Harmittaako ensi vuonna, vai hylkäänkö uusien lasien ansiosta piilarit ja rupean rillirouskuksi.? Mitä tuumitte? Hit or miss? Ja hei, klikkailkaa ihmeessä "I love", eli HIT tai "I don't", MISS tuonne alapuolelle :) 

Kökkö toi hintalappu tossa linssissä.

Herkku Elovena

En yhtään tiedä sen kaupan nimeä, josta ostin tämän Elovena- purkin. Se oli lähellä Johanneksen kirkkoa, ja mitä söpöin pieni puoti. Mielestäni tuo on ihana, ihan paras säilytysasia! Voisin ruveta keräämään kaikenlaisia erilaisia purkkeja ja purnukoita. Isovanhemmilta nappasin jo yhden keksirasian. Seuraavaksi pitää löytää kahville oma purnukkansa! 

Olen onnea täynnä tänä aamuna, töihin menen vasta yhdeksi ja aurinko paistaa. Olen kotona koiran vahtina, ja nyt aion nauttia aamukahvini pihalla, ah. Ihan kuin keskikesä.

maanantai 13. elokuuta 2012

Festariasua

En jaksanut vaatekriiseillä. Flowhun päätyi päälle perus festarikuteet, t-paita, farkkutakki, pillifarkut ja bootsit! Paidan sain pikkuveljeltä joululahjaksi ja siinä lukee Soul Sister! Miten ihana veli. Lauantaina mukana oli vain pikkulaukku, nyt päätin reppuilla, ja mukaan mahtuikin vaihtovaatetta, evästä ja muuta tuikitarpeellista. Eilisen lemppari oli Feist, miten mahtava keikka olikaan. Björkistä en nähnyt aluksi mitään, väenpaljouden takia.. Päätin siirtyä kauemmas katselemaan, ja loppukeikka olikin ihan mieletön. Mun ensimmäinen Flow takana ja festariksi se oli tosi tosi kiva! Nautittiin Idan kanssa auringossa Kabukin sushia ja sen jälkeen Ben&Jerrysiä, sitten oli suloinen Tiiu Helinä ja monet muut. Mun Chicagon serkku poikaystävänsä kanssa oli myös menossa mukana ihan neljän päivän rannekkeilla. Ehkä ensi vuonna uudestaan! 

lauantai 11. elokuuta 2012

Odotus

Flow!! Sinne nyt. Muita menossa, mitä katsomaan? :) 

perjantai 10. elokuuta 2012

Aino

Kuten lupasin, kuva Ainosta. Miten inhottavan huono kännykkälaatu, mutta sitäkin suloisempi tyttö ja asukokonaisuus. Kirpparilta löytynyt punainen, kulunut nahkarotsi on superkiva. Mua inspiroi ystävien tyylit! Kun ihana ihminen, tässä tapauksessa ystävä, on pukeutunut hyvin, hänen "ihanuutensa" tekee asusta silmissäni vieläkin kivemman. En tiedä osasinko selittää hyvin.. 
Onko teillä samoja fiiliksiä tai inspiroivia ystäviä? 

torstai 9. elokuuta 2012

Illalla ei vielä tarvinnut lamppua

Aino oli kylässä ja tältä se näytti. Miten mukavaa oli, ja musiikkijutut taas etenevät! Flow- ranneke killuu kädessäni ja mieli on hyvä. Huomenna on poikaystävän vala- tilaisuus kaukana korvessa, ja autokyyti sinne lähteekin liian aikaisin. Muutamat tiskit tiskaan ja sitten unta palloon.


Tässä kuvassa olen minä, mutta otin Ainosta kuvan, kun näytti niin ihanalta. Ehkä lisään sen vielä tänne tänään! :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kahvilantuoksuinen serkku

Meillä oli Carinan kanssa serkkupäivä. Oltiin ihan turisteina ja käveltiin kantakaupungissa. Eksyin Carinan kanssa sellaisiin paikkoihin ja kauppohin, joissa tylsänä ja yksin en luultavasti kävisi. Designmuseon kieppeiltä lähdimme vaiston varassa käppäilemään. Mulle iski nälkä ja sattumalta kohdallemme osui viehättävä kahvila.

perjantai 3. elokuuta 2012

Hyvän mielen shoppailu

Tulipas käytyä Zarassa loppualejen aikaan! Tähtäimessäni oli löytää perusvaatteita, mutta joku muu lähti mukaan. Se on jakku, ja erityisen tervetullut vaatekaappiini (vaikka tällä hetkellä vaatekaapista ole tietoakaan). Ihana päivä takana. Helsinki näytti parhaimman puolensa auringon paisteessa, ja minä nautin kävelemisestä serkun kanssa vadelmia syöden, sekä pikkukaupoissa piipahdellen. Kuviakin tuli jopa otettua, ja osan niistä ehdin jo valkata tänne. Huomiseen siis, tämä yökukkuja lähtee nukkumaan! :-)


Korento- kahvikuppi ekaa kertaa käytössä. Hyvä kuppi, kahvi maistui kahvilta! 

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Hän on ihan siloposki

Ei se netin ja kuvien puute kuitenkaan ollut ihan ainoa syy tähän postaamattomuuteeni..


Miekkonen tuli nimittäin lomille. Aamut ja illat kuluivat hänen kanssaan, päivät töissä, ja jopa sunnuntaina. Nyt olen ansaitusti neljä päivää vapaalla – ihanaa! Hommia on kertynyt rästiin paljon, myös menoja on sovittuna yhtä tai kahta enemmän.

Ja kuten kuvasta näkyy, hiuksethan tosiaan lähtivät.